Fiskars – Suomen vanhin yritys

Suomen vanhin yritys, Fiskars, perustettiin vuonna 1649. Tämä tekee siitä lähes 400 vuotta vanhan ja Suomen vanhimman toiminnassa olevan yrityksen. Fiskars on Suomen yleisimpien, oranssien yleissaksien valmistaja. Nämä löytyvätkin lähes jokaisesta kodista tai koulusta. Fiskarsin tuotevalikoimaan kuuluu paljon muutakin, muunmuassa ulkoiluun ja sisustamiseen liittyviä tuotteita. Näistä käytetyimpiä ovat esimerkiksi Fiskarsin lumilapio ja

Fiskarsin historia

Fiskars on vuosien varrella valmistanut laajasti erilaisia tuotteita. Alkuperäisiä tuotteita olivat naulat ja kuokat. Tuotteita oli maataloutta ja teollisuutta varten. Käänne tapahtui apteekkari Johan Jacob Julinin ostaessa Fiskarsin vuonna 1822 ja aloittaessaan saksien valmistuksen vuonna 1832. Vuonna 1837 aloitettiin höyrykoneiden valmistus. Tässä Fiskars oli maailman ensimmäisten joukossa.

Muita Fiskarsin valmistamia tuotteita olivat mm. aurat, joita valmistettiin 1930-luvulla. Etenkin Kymppi-aura on Suomessa tunnettu tuote. 1960-luku oli muovituotteiden aikaa. Tuona aikana aloitettiin oranssikahvaisten saksien myynti. Saksia on myyty sittemmin yli miljardi kappaletta, vaikka malli onkin kokenut pieniä muutoksia alkuperäisestä designista. Oletko miettinyt, mistä saksien oranssi väri oikein tulee? Ne suunniteltiin alunperin mustiksi, punaisiksi tai vihreiksi. Kun tuotantoa viimein aloiteltiin, halusi koneenkäyttäjä käyttää koneessa vielä jäljellä olevan oranssin värin loppuun. Saksia oli siis lopulta neljää eri väriä. Näistä mustat ja oranssit saivat suuremman suosion ja värien suhteen tuli pitää äänestys. Oranssi väri sai eniten kannatusta, joten värivalinta oli tehty. Saksista tuli oranssit. Fiskarsin oma Fiskars Orange™ -väri on rekisteröity tavaramerkki. Väri kertoo kuluttajalle kyseessä olevan aidot Fiskarsit.

Tuotteet

Fiskars myy tuotteita laidasta laitaan. Sen valikoimaan kuuluu niin lumilapiot, -kolat kuin keittiövälineetkin. Puutarhanhoitoon on laadukkaita kirveitä ja puutarhasaksia. Näiden tuotekehitykselle on olemassa oma tuotekehitysyksikkönsä Yhdysvalloissa. Fiskarsin kirveitä pidetään maailman parhaina niiden ainutlaatuisen tarkan suunnittelun ja kestävien materiaalien vuoksi. Pään ja varren välinen tasapaino on hiottu täydelliseksi, jolloin kirveen käyttö on ihanteellista. Fiskarsin alaisuuteen kuuluvat mm. Hackmanin tuotteet, joita on myynnissä pohjoismaissa. Esimerkiksi Hackmannin paistinpannut ovat huippuluokkaa ja niissä on hyödynnetty uusinta teknologiaa, jotta ne toimisivat arkipäiväisessä elämässä mahdollisimman hyvin ja pitkään. Irlannin markkinat Fiskars valtaa Waterfordin kristalliesineillä. Tuotteita myydään myös esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan. Tällaisia tuotteita ovat sakset ja askarteluvälineet. Ruotsiin myydään Rörstrandin tuotteita. Fiskarsin alaa on myös alumiinirunkoiset veneet. Monille “Buster” -niminen vene on varmasti tuttu. Buster-tuotemerkki myytiin Yamahalle vuonna 2015. Fiskars osti Iittalan vuonna 2007, jonka yhteydessä valikoimaan tulivat Arabian ja Hackmanin tuotteet. Arabian tehtaan toiminta Helsingissä lakkautettiin vuonna 2015.

Tuotteet

Menestys

Jos mietitään Fiskarsin menestystä, on se ollut aivan huikeaa. Yrityksen markkina-arvo on lähes 2 miljardia euroa. Sen liikevaihto vuonna 2017 oli lähes 1,2 miljardia euroa. Fiskars menestyy maailmanlaajuisesti sen lukuisilla tuotteillaan. Tuotteet ovat laadukkaita ja siksi niitä ostetaan ympäri maailman. Fiskarsin tuotteet ovat ergonomisesti muotoiltuja ja ne ovat hyvin arvostettuja. Moni valitsee puutarha- tai ulkoilutuotteet ensisijaisesti Fiskarsilta juuri kestävyyden vuoksi. Lisäksi tuotteita on niin laajalla alueella, että Fiskarsin tuote löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, niin keittiössä, pihalla kuin askartelussakin.

Fiskarsin suunniteltu maailmanvalloitus on onnistunut erinomaisesti. Sen tuotteita saa ostettua yli 100 eri maasta. Yrityksen palkkalistoilla on lähes 8000 henkilöä yli 30 eri maassa. Yrityksen ponnistelut on siis palkittu ja se jatkaa menestyksen tiellään vielä hamaan tulevaisuuteen. Fiskars on valittu Suomen toiseksi arvostetuimmaksi brändiksi. Myös Suomessa erittäin suositut ja arvostetut Arabia ja Iittala tulevat vasta Fiskarsin jälkeen, sijoilla 6 ja 7.