Neste

Neste on todellinen suomalainen menestystarina. Jokainen meistä on varmaan joskus elämässään käynyt Nesteen huoltoasemalla tai nähnyt uutisia Neste Rallysta. Kaikki nämä kuuluvat tämän ison yrityksen alaisuuteen, joka on alun perin kuitenkin öljynjalostus- ja markkinointiyhtiö. Nesteen tarina alkaa kauan aikaa sitten ja se onkin yksi Suomen vanhimmista yrityksistä. Katsotaanpa vähän miten sen tarina on edennyt vuosien saatossa.

Vuonna 1948 perustettiin Neste Oy tai toiselta nimeltään Neste Konserni mikä oli tuolloin valtion omistuksessa. Sen tarkoitus oli turvata Suomen öljynhuoltoa. Sen laajaan toimialajoukkoon kuuluivat öljy- ja kemianteollisuus, varustamotoiminta, kaasun välittäminen, öljynetsintä- ja tuotanto. Uolevi Raade teki vuosikymmeniä arvokasta työtä sen toimitusjohtajana ja hänen ansiostaan Neste nousi Suomen suurimmaksi yritykseksi. Nesteellä on ollut monia tytäryhtiöitä Suomessa ja ympäri Eurooppaa. Vuonna 1990 sen liikevaihdosta jo puolet muodostui kansainvälisestä öljykaupasta ja neljäsosa öljynjalostuksesta. Se oli merkittävä työllistäjä sekä Porvoossa että Naantalissa, missä toimivat sen tuotantolinjat. Se fuusioitui joksikin vuosiksi Imatran Voiman kanssa ja toimi tällöin Fortum nimellä. Neste Oil Oyj syntyi 1. toukokuuta vuonna 2004.

Myöhemmin se halusi kuitenkin vaihtaa nimensä takaisin Neste Oy:ksi. Tämä johtui lähinnä siitä, että englanninkielessä oil sanalla tarkoitetaan fossiilista raakaöljyä, mutta Neste Oy oli enemmän keskittynyt uusiutuvien tuotteiden kehittämiseen ja tuotantoon. Yhtiön toimitusjohtajana kymmenen vuotta toiminut Matti Lievonen jäi eläkkeelle vuonna 2018 ja nykyisin Neste Oy:ta johtaa belgialais-saksalainen Peter Vanacker. Neste Shipping Oy kuului Nesteen alaisuuteen ja sen oli erikoistunut kuljettamaan raakaöljyä, öljytuotteita ja kemikaaleja omistamillaan tankkerialuksilla. Se kuljetti vuodessa yli 40 miljoonaa tonnia Itämerelle, Pohjanmerelle ja Pohjois-Atlantille. Sen tankkerilaivasto oli yksi maailman suurimmista ja sen kestävyyttä lisäsi se, että suurin osa aluksista oli jäävahvistettuja, joten ne pystyivät kulkemaan vesillä missä tavalliset alukset eivät voineet kulkea.

se myi viisi säiliöalustaan ​​ja kolme hinaajaa

Neste kuitenkin luopui varustamotoiminnasta vuonna 2013 ja se myi viisi säiliöalustaan ja kolme hinaajaa. Se kuitenkin vuokraa niitä nykyisiltä omistajiltaan ja käyttää niitä nykyään tarvitsemallaan tavalla. Se pystyi täten luopumaan huoltovarmuudesta, mikä oli osoittautunut hankalaksi tehtäväksi kansainvälisillä markkinoilla toimivalle yritykselle. Omistajanvaihdos kuitenkin säilytti alukset Suomen lipun alla ja niiden miehistö säilyi myös suomalaisena.

Neste Oy:n liiketoiminta

Neste jalostaa raakaöljystä muun muuassa dieselpolttoaineita, bensiinejä, ja erilaisia polttoaineita. Raakaöljystä jalostetaan myös poltto- ja perusöljyjä, bensiinikomponentteja, nestekaasuja ja erikoispolttoaineita. Sen jalostamot ovat hyvin edistyksellisiä, sillä se pystyy jalostamaan rikitöntä polttoainetta erittäin rikkipitoisesta raakaöljystä, minkä se ostaa Venäjältä. Tämän prosessin mahdollistaminen antaa sille selvän etulyöntiaseman muihin Suomessa toimiviin öljynjalostusyhtiöihin nähden.

Se on maailmallakin tunnettu uusiutuvan dieselin tuottaja, jota se pystyy tuottamaan jalostamoillaan Porvoossa, Rotterdamissa ja Singaporessa. Se on kehittänyt teknologian jolla kasviöljyistä ja jätteistä valmistetaan uusiutuvaa dieseliä. Tätä teknologiaa voidaan hyödyntää monien muidenkin aineiden valmistukseen ja se on ainutlaatuinen maailmassa. Tämän uusiutuvan dieselin käyttö vähentää kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia fossiiliseen dieseliin verrattuna.

Neste on sitoutunut käyttämään tuotannossaan pelkästään vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Sitä on kuitenkin monesti kritisoitu sen yhteistyökumppanien rikkeiden takia. On pystytty näyttämään todeksi että sen palmuöljynjalostaja kumppanit eivät noudata annettuja määräyksiä, vaan kaatavat puita kielletyiltä alueilta. Neste on pyrkinyt käsittelemään nämä syytökset vakavasti ja sen palmuöljyn käyttö onkin vähentynyt huomattavasti viime vuosina. Nesteen huoltoasemia löytyy jo Suomen lisäksi neljästä eri maasta, lähinnä Baltiasta ja Venäjältä. Se on Suomen suurin huoltoasemaketju jolla on erilaisia toimipisteitä ympäri maata. Neste Oy on myös ollut Neste Rally Finlandin pääsponsori jo vuodesta 1994 joka on yksi ralliautoilun MM-sarjan osakilpailu.